Skip to content

Roi Vaara

ARS FENNICA 2005

Roi Vaara on kritisoinut museoihin ja gallerioihin keskittyvää taide-elämää ja tehnyt itsestään taideteoksen, joka liikkuu sulavasti ihmisten joukossa, häkellyttää ja herättää kysymyksiä.

Teokset

Galleria

Esittely

Roi Vaara

Roi Vaara on kritisoinut museoihin ja gallerioihin keskittyvää taide-elämää ja tehnyt itsestään taideteoksen, joka liikkuu sulavasti ihmisten joukossa, häkellyttää ja herättää kysymyksiä.

Ensimmäiseksi Vaara opittiin tuntemaan täysin valkoiseksi maalattuna miehenä, jonka tekona oli olemassaolo, käveleminen siisti puku päällä ja salkku kädessä. Valkoisessa miehessä oli monia ulottuvuuksia ja viitteitä, mutta niistä kiehtovin oli veistotaiteen traditio. Näyttelykontekstissa valkoinen marmori- tai kipsiveistos on normaali kuva ihmisestä, mutta museon ulkopuolella täysin samanlainen tulkinta muuttuu epänormaaliksi.

Sittemmin Vaara on vienyt elävän veistoksen idean museon sisälle ja kehittänyt siitä myös vitriininukkeversion. Toisinaan kaikki naamioituminen on ollut tarpeetonta: Vaara on ainoastaan seissyt paikoillaan – kuten veistokset museossa – ja tarkkaillut ihmisten reaktioita. Tulos on sinällään yllättävä. Poikkeavaksi leimautumiseen ei tarvita minkäänlaista provokaatiota. Pelkkä levollinen oleminen riittää.

Mikäli Vaaran performansseista puuttuu liike, aika saa niissä luonnollisesti suuremman merkityksen. Esiintymisistä tulee kestävyyskokeita, huumoriin sekoittuu fakiirimaista kärsimystä: kylmästä vapiseva ruumis on elävä soitin, joka helisyttää lasilevyjä, korkealle näyteikkunaan liimatuista jäsenistä syntyy koristeellinen rakennelma, kuin moderni veistos.

Vaaran mielikuvitus on ehtymätön ja rohkeus tavaton. Eräässä performansseistaan Vaara seisoo autiolla jäällä ja tutkii tienviittaa: Art vai Life, Taide vai Elämä? Luultavasti hän on kyennyt kulkemaan yhtä aikaa molempiin suuntiin.

Teksti: Pirjo Hämäläinen

Asiantuntijalausunto

// Peter Doroshenko

Roi Vaara on Euroopan ja kansainvälisessä mitassa merkittävä performanssi- ja tapahtumataiteilija. Roi Vaaran taiteella on käsittämätön kyky herättää keskustelua, ja se koskettelee häiriöille alttiin yhteiskunnan avoimia hermopäätteitä sellaisilla peruskysymyksillä kuin: Ovatko nämä teokset syvällisiä? Kannattaako niihin kiinnittää huomiota vai voiko ne suoralta kädeltä torjua? Ovatko teokset todella omakohtaisia? Mitä ne ilmaisevat? Ensi näkemältä Roi Vaaran taide näyttäytyy hyvin valmisteltuina tapahtumina. Mutta hänen ilmaisuunsa kätkeytyvä taituruus luo yllättäviä vaikutuksia ujuttamalla joukkoon ripauksen kokonaisuutta horjuttavaa mustaa huumoria. Juuri nyt kukaan muu ei ansaitse tätä palkintoa suuremmalla syyllä kuin Roi Vaara.

Peter Doroshenko

Taiteellinen johtaja

Doroshenko toimi Stedelijk Museum voor Actuele Kunst – S.M.A.K. – Gentin kaupungin nykytaiteen museon taiteellinen johtajana 2003-2005. Vuodesta 2005 yksityisen belgialaisen taidesäätiön asiamiehenä. Doroshenko on 15 viime vuoden aikana toiminut johtajana tai pääkuraattorina mm seuraavissa laitoksissa: Institute of Visual Arts, Milwaukee Contemporary Arts Museum, Houston Everson Museum of Art, Syracuse.

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.