Skip to content

Maaria Wirkkala

ARS FENNICA 1991

Maaria Wirkkalalla on kyky työskennellä valmiissa, olemassaolevissa tilanteissa. Pelkästään lisäämällä muutamia arkipäiväisiä esineitä tai esim. valoa toiseen, aivan tavanomaiseen kaupunki- tai luonnonympäristöön – sellaiseen kuin pieni lampi, jäätynyt meri, rakennustyömaa tai vanha kellari – Maaria Wirkkala muuntaa, tietyksi ajaksi, paikkoja kuviksi ja kuvia tiloiksi. Ajatuksen, muistojen ja unen tiloiksi.

Asiantuntijalausunto

// René Block

Kaikkien palkintolautakunnan nimeämän kymmenen taiteilijan teokset ovat huomattavan korkeatasoisia ja jokainen ehdokkaista voisi yhtä hyvin tulla palkituksi. Tämä teki lopullisen päätöksenteon vaikeaksi. Kun tehtävänäni oli valita vain yksi taiteilija, olen asiaa huolellisesti harkittuani päätynyt nimeämään Maaria Wirkkalan ARS FENNICA 1991- palkinnon saajaksi.

Erityisen vaikutuksen Maaria Wirkkalan taiteessa minuun teki hänen kykynsä työskennellä valmiissa, olemassaolevissa tilanteissa. Pelkästään lisäämällä muutamia arkipäiväisiä esineitä tai esim. valoa toiseen, aivan tavanomaiseen kaupunki- tai luonnonympäristöön – sellaiseen kuin pieni lampi, jäätynyt meri, rakennustyömaa tai vanha kellari – Maaria Wirkkala muuntaa, tietyksi ajaksi, paikkoja kuviksi ja kuvia tiloiksi. Ajatuksen, muistojen ja unen tiloiksi.

Maaria Wirkkalan taiteen juuret ovat syvällisessä suomalaisen kulttuurin ja perinteen tuntemuksessa. Hänen työskentelynsä heijastaa tietoisuutta tilan ja ajan laajuudesta ja hiljaisuudesta. Se antaa mahdollisuudet hedelmälliseen vuoropuheluun muiden maiden taiteilijoiden kanssa.

Mielestäni Maaria Wirkkalan kauniit ja herkät tilateokset hyvin vastaavat ARS FENNICA -palkinnon ajatusta ja tarkoitusta.

René Block

Taideasiantuntija

René Block toimii DAAD (Deutsche Akademische Austauschdienst) Berliinin taiteilijaohjelman johtajana. Hän on toiminut taidemaailmassa ammattimaisesti vuodesta 1964, jolloin hän perusti oman gallerian Berliiniin.

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.