Hreinn Fridfinnsson

Ars Fennica 2000

Hreinn Fridfinnssonin (s. 1943, asuu ja työskentelee Amsterdamissa) taide voidaan luokitella käsitetaiteeksi, vaikka hänen käsitteellisyyteensä ilmenee pikemmin eräänlaisena visuaalisena runoutena kuin filosofian perustuvina abstraktioina. Hänen teoksiaan ovat runollisen pelkistettyjä. Monet hänen teoksistaan käsittelevät mm. sellaisia määreitä kuin aika, paikka ja valo. Hreinn Fridfinnsson kuuluu islantilaisen SÚM -taiteilijajärjestön ja SÚM-gallerian perustajiin. SÚM-sukupolvella on ollut ratkaiseva vaikutus avantgarden syntyyn Islannin taiteessa 1960-luvulla.

Fridfinnssonin elämän ja taiteen käännekohdaksi muodostui vuonna 1971 muutto Hollantiin, missä hän on siitä lähtien enimmäkseen asunut ja työskennellyt. Muutosta huolimatta Fridfinnsonin suhde Islantiin, ja ennenkaikkea sen luontoon on säilynyt vahvana. Fridfinnsson on koko uransa valokuvannut Islannin maisemia joko mustavalkoisina kuvina tai värikuvina, kuten auringonlaskua kuvaava maisema ’Elsewhere’ (Toisaalla), 1998-2000

Näyttelyt
Wäinö Aaltosen museo, Turku
Hämeenlinnan taidemuseo

Asiantuntija prof. Jean-Christophe Ammannin lausunto:

Hreinn Fridfinnsson on runoilija. Hän ”puhuu” meille valosta, tuulesta, maisemasta, kivilajeista, kristalleista, painovoimasta, aistihavainnoista. Hän rakensi 1972 Islannin etelärannikolle yksinäiselle paikalle portteja etelätuulelle. Hän rakensi ne siten, että etelätuuli avaisi portinpuoliskot. Eräänä sateisena päivänä, kun hän oli saanut portit valmiiksi ja valokuvasi niitä, tuuli puhalsikin pohjoisesta päin. Portit pysyivät suljettuina, eikä taiteilija palannut paikalle enää koskaan.

Tällä tarinalla on ”lapsenomaisen kertomuksen” voima; voima, joka avomielisesti mahdollistaa mielikuvan ja toiminnan sulautumisen yhdeksi kuvaksi.

Vuotta myöhemmin tuuli puhaltaa mereltä päin niin voimakkaasti päin hänen kasvojaan, että hänen silmänsä alkavat kyynelehtiä, kuitenkin hänen katseensa suuntautuu muuttumattomana myrskyävälle merelle. Teos, joka vangitsee tuon tapahtuman, muodostuu yhdestä yksinkertaisesti kehystetystä paperiarkista, jossa huomaamattomasti yhdellä rivillä ovat sanat:” I have looked at the sea through my tears”. Myös tässä työssä piilee kaikessa vaatimattomuudessaan muiston kehittävä voima: Muisto itsestämme, kun selvitämme itsellemme maailmaa pala palalta. Hän ”maalaa” (1992) tummansiniselle valopohjalle ääntä vahvistavan oskillografin avulla laulun (”Song”), jonka muodot assosioivat ikävää, alakuloa — lauluja, jollaisina me emme niitä tänään ehkä enää tunnista. Viime vuonna hän nosti kolmijalan päälle 30 sentin korkuisen prisman ja tavoitteli käsillään sateenkaaren valoa, aivan kuin mekin lapsina halusimme ehdottomasti kulkea sateenkaaren alitse.

Hreinn Fridfinnssonin työ vakuuttaa meidät käsitteellisellä terävyydellään. Juuri siksi hän saa aikaan voimakkaimmat tunteet kaikkein yksinkertaisimmin keinoin.