EHDOKAS 2004
Andreas Eriksson
syntynyt Lidköpingissä 1975 ja asuu Tukholmassa ja Lidköpingissä.
Andreas Eriksson ammentaa maalaustaiteen modernismin eri suuntauksista. Eriksson ei pelkästään lainaa jotain tiettyä aiempaa perinnettä, vaan hän purkaa, erittelee ja yhdistää koko skaalan uudeksi epäpyhäksi liitoksi. Hän ei ole kiinnittynyt työskentelyssään tiettyyn metodiin, vaan löytää haasteilleen ja aiheilleen kullekin sopivan välineen. Eriksson tunnetaan parhaiten moniosaisista maalausinstallaatioistaan, joissa kertautuu muutama temaattinen elementti. Olennaista on myös maalausten tilallinen esittäminen. Maalausinstallaatioiden osat toistavat erilaisia modernistisen maalauksen genrejä ekspressiivisestä värimaalauksesta geometriseen abstraktioon ja edelleen postminimalistiseen tilan jäsentämiseen. Yhtä hyvin niissä voi nähdä viitteitä tietokonegrafiikkaan ja 3D-mallinnoksiin. Vuonna 2002 kuratttori Hans-Ulrich Obrist valitsi hänet mukaan Urgent Painting -näyttelyyn. Näyttely oli esillä Pariisin kaupungin modernin taiteen museossa.
Viimeaikoina hänen tuotantonsa on siirtynyt yhä käsitteellisempään suuntaan. Erikssonin viime vuotinen näyttely en andra gång Galleri Flachilla Tukholmassa kuvasi hänen kriittistä suhdettaan yhä teknologisempaan yhteiskuntaamme. Näyttelyn lähtökohtana oli taiteilijan elämää muuttanut tapahtuma: yliherkistyminen sähkölle hänen puhuessaan kännykkään luotijunassa. Hänen oli muutettava pois sähköisen saasteen keskeltä. Näyttelyn teemaksi nousikin nykyihmisen jakautunut elämäntapa: kehollisen ja sähköisen tai virtuaalisen todellisuuden samanaikaisuus. Näyttelyn diptyykkimaalaukset mm. happopitoisella liuoksella kuparilevylle, käsittelivät erilaisia valoilmiöitä. Näyttelyn sanoma tiivistyi kahteen veistoselementtiin. Eriksson yhdisti sähköisen häiriökokemuksen pohjoismaisesta mytologiasta tuttuun tuhkapuuhun. Taiteilija oli sahannut puun rungon poikki ja siivuttanut sen. Puukiekoista hän rakensi kaksi puolikokoista samankaltaista puuta galleriatilaan. Björn Springfeldt kirjoittaa näyttelyn yhteydessä: "Puut näyttävät kääntävän selkänsä katsojille ja kerääntyvät kohti seiniä ikään kuin yrittäen löytää ulospääsyn. Tässä esitettiin jälleen kysymys modernin elämän mahdollisuudesta ja edistyksestä. Voisiko rekonstruktio olla mahdollinen?" Esittämällä kokemuksensa teoksena Eriksson päivitti kuvataiteeseen ja taide-esineeseen usein liitettävät metafyysiset ennakko-oletukset tai lisäarvon. Taidetekona sen voi tulkita myös taiteen kyvyksi kahdentaa tai monistaa todellisuutta. Erikssonin yhtenä motiivina onkin taiteellisen esittämisen reunaehtojen tarkastelu.
Leevi Haapala