Ars Fennica logo

Suomi - English - Svenska

taiteilija

Pasi Tammi

« takaisin

EHDOKAS 1999

Pasi Tammi

"Kun Pasi Tammi kaksi vuotta sitten piti debyyttinäyttelyn Galleria G:ssä, hän yllätti taideyleisön. Maalausten vahva figuratiivisuus ja nuoren taiteilijan yltiöpäinen halu ryhtyä kilpasille vanhojen mestareiden kanssa sai yleisön ja kriitikot ihastumaan: Tammi osoitti, että maalauksellisuus ja figuratiivisuus puhuttelevat vielä 90-luvun ihmistäkin.

Taitavasti ja puhuttelevasti toteutetut ihmishahmot kiinnittävät ensimmäiseksi huomiota Pasi Tammen maalauksissa. Ne viestivät usein dramaattisin korostuksin maailmaan heitetyn ihmisen eksistentiaalisesta yksinäisyydestä, kaiken katoavaisuudesta ja kärsimyksestäkin. Maalausten ihmishahmojen aikaansaama tunnelma liikkuu uhmakkuudesta ja uteliaisuudesta luopumisen tuntoihin.

Pasi Tammen asenne maalaamiseen ei kuitenkaan ole sidoksissa kultakauden taiteilijoiden työskentelytapaan. Hän on 90-lukulainen. Taidehistoria on läsnä hänen maalauksissaan monikerroksisesti. Realistisesti toteutetut figuurit saavat taustakseen ei-esittävän, maalauksellisen pinnan, jossa on viittauksia abstraktiin ekspressionismiin, esimerkiksi Jackson Pollockin tuotantoon. Tausta on teosten maalauksellinen alue." Seppo Heiskanen 1997

1. Tee minusta parempi ihminen, 1998, 145 x 190 cm. Öljy kankaalle. -Kuva: Tommi Heinonen.

2

2. Pelottavinta sinussa on minun riippuvaisuuteni, 1998. Öljy paperille. -Kuva: Tommi Heinonen.