Ars Fennica logo

Suomi - English - Svenska

Juho Karjalainen
« takaisin

ARSFENNICA STIPENDI 1996

Juho Karjalainen

Syntynyt 1947 Säräisniemellä, asuu Vehkalahdella.

Kotisivu

Juho Karjalainen on tuotannossaan tutkinut ihmiskehoa - naisellisesta pehmeydestä miehiseen raskauteen ja kulmikkuuteen. Esittävä aihe ei hänellä ole kuvan varsinainen sisältö vaan pikemminkin avain siihen. Karjalaisen alastonkuvat ovat vahvassa suhteessa ympäröivään. Aineeton kirkkaus leikkii niissä massan lihallisuudella. Aine ja aineettomuus, henki ja materia ovat jännitepareja.

Juho Karjalaisen graafisessa ilmaisussa kalligrafinen herkkyys yhdistyy monumentaalisuuteen tavalla, jollaista on vaikea kuvitella olevan olemassa. Kuvapinnat ovat harmonisia vastakohtien ja vastavoimien temmellyskenttiä, joita erilaiset kuvallisten ja sommitelmallisten jännitteiden ristiriidat ruokkivat ja pitävät hengissä. Juho Karjalaisen taiteessa on aina ollut meditatiivista herkkyyttä sekä viivojen ja sävyjen iskuvoimaa. Akvarellimainen kädenjälki syntyy unenomaisesti kuin suoraan alitajunnasta. Hänelle on ominaista oman näkemyksen tinkimättömyys ja täydellisyyttä hipova tekninen taito. Marjo- Riitta Simpanen

1

1. Alaston, 1996, litografia. -Valokuva: Sakari Viika

2

2. Rannalla istuja,1996, litografia. -Valokuva: Sakari Viika