ASIANTUNTIJA 1993
María de Corral
ARS FENNICA 1993 -palkinnonsaajan valitsi pohjoismaisten ehdokkaiden joukosta Museo Nacional de Arte Contemporanea Reina Sofían tuolloinen johtaja María de Corral. Lausunnossaan hän totesi:
"Minulle mahdollisuus tutustua ehdokkaina olleisiin taiteilijoihin ja heidän teoksiinsa on ollut valtavan antoisaa. Olen oppinut paljon heistä kaikista, heidän maistaan ja samalla itsestäni. Mielestäni kaikki seitsemän taiteilijaa ansaitsisivat ARS FENNICA -palkinnon.
Kun jälkikäteen olen pohtinut vierailuni aikana näkemääni ja kuulemaani, olen joutunut pitkään harkitsemaan sitä, mitä ARS FENNICAn kaltaisen palkinnon saaminen merkitsee nuorelle taiteilijalle: tukea ja kannustusta. Yhtä lailla taiteilijalle, jolla on jo pitkä ura takanaan, merkitsee tämäntyyppinen palkinto kaikkien hänen ponnistelujensa ja työnsä tunnustamista.
Kauan mietittyäni asian eri puolia ja toisaalta sitä, että palkinto nyt ensimmäistä kertaa laajenee suomalaisen taidemaailman ulkopuolelle ulottuen kaikkiin Pohjoismaihin, olen päättänyt myöntää ARS FENNICA 1993 -palkinnon Per Kirkebylle. Tunnustuksena hänen pitkästä työsarastaan, hänen tavastaan kohdata taiteilijan jokapäiväinen työ: häilyen varmuuden ja epävarmuuden välillä, mutta kilvoitellen ankarasti tiedon tavoittamiseksi."
María de Corral on syntynyt Madridissa. Hänen sukujuurensa ovat Cantabriassa pohjois-Espanjassa ja toisaalta taiteen maailmassa. Hänen isänsä oli tunnustettu taiteen keräilijä.
María de Corral on toiminut ammattimaisesti taiteen kentällä vuodesta 1971, jolloin hän perusti Grupo Quincen (Ryhmä 15), joka toimi työpajana, kouluna, galleriana ja grafiikanvedosten julkaisijana. Yli 80 espanjalaista ja ulkomaista taiteilijaa oli mukana ryhmässä niinä kymmenenä vuonna, jotka María de Corral toimi sen johtajana. Grupo Quince oli Espanjassa se paikka, jossa esittäytyivät sellaiset taiteilijat kuin Jim Dine, David Hockney, Frank Stella ja Jasper Johns.
Vuoden 1971 ja 1981 välillä, työskennellessään Grupo Quincessa oli María de Corral tiiviissä yhteistyössä muun taidemaailman kanssa: hän järjesti ja koordinoi ARTEXPO'76:n kulttuuritapahtumat, piti lukuisia esitelmiä Espanjassa ja Latinalaisessa Amerikassa aiheenaan mm. taidegrafiikka; toimitti taideosaston "Radiokirjeitä" -ohjelmaan Espanjan yleisradiossa; ja oli mukana järjestämässä Henri Matissen näyttelyä Juan March -säätiön puitteissa.
Vuonna 1981 María de Corral nimitettiin La Caixa de Pensiones -säätiön näyttelypäälliköksi; tehtävä, jota hän hoiti siihen asti kunnes hänesti tuli Museo Nacional de Arte Contemporanea Reina Sofían johtaja joulukuussa 1990. Toimikautenaan La Caixa des Pensiones -säätiössä María de Corral järjesti lukuisia näyttelyjä, joissa teemoina olivat muiden muassa Giorgio Morandi, Enzo Gucchi, Arshile Gorky, Espanjalainen maalaustaide 1955-65, Espanjan taide 1980-luvulla ja Kansainvälinen taide säätiön kokoelmissa. Samanaikaisesti hän järjesti myös useita pienempimuotoisia näyttelyitä, joiden taiteilijoita olivat mm. Kounellis, Modigliani, Duchamp, Beuys, Sander samoin kuin näyttelyn Art and its Double.
María de Corral on toiminut luottamustehtävissä ARCO -taidemessujen järjestelytoimikunnassa, La Caixa des Pensiones -säätiön kansainvälisessä toimikunnassa, Venetsian biennaalin APERTO-näyttelyn kuraattorien komiteassa ja Pittsburghin Carnegie neuvottelukunnassa. Hän on järjestänyt myös useita kansainvälisiä näyttelyjä. Hän on toiminut kansainvälisen museoneuvoston nykytaiteen komitean sihteerinä ja tämän vuoden alusta sen varapuheenjohtajana, hallituksen jäsenenä Rooseumissa Malmössä Ruotsissa ja Bostonin taidemuseon nykytaiteen osaston neuvostossa.
(Tiedot ovat vuodelta 1993)
